Vuoden 2022 parhaat ja pahimmat elokuvat.
Jussi U. Pellonpää, La, 31/12/2022 - 17:50

Vuonna 2022 ensi-iltansa sai Suomessa yhteensä 195 eri elokuvaa. Kaikkia kurittaneen koronavuoden 2021 jälkeen vuosi 2022 päästi ihka uusien elokuvien lisäksi pannasta myös ison nipun kotimaisia elokuvia, jotka olivat odottaneet tuotantoyhtiöiden hyllyillä jopa vuoden päivät.

Suomen virallinen, eniten katsojia keränneet elokuvat Top-10 vuodelle 2022 näyttää tältä: Top Gun: Maverick, Kätyrit: Grun tarina, Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä, The Batman, Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet, Doctor Strange in the Multiverse of Madness, Downton Abbey: Uusi aikakausi, Elvis, Thor: Love and Thunder, Spider-Man: No Way Home, Suon villi laulu, Supermarsu 2, Jurassic World Dominion, Rakkaani merikapteeni sekä Häät ennen hautajaisia. Muutama näistä sai enskarinsa jo vuoden 2021 puolella, mutta jatkoivat nousua myös kuluvan kalenterin aikana. Nyt loppuvuodesta teattereihin on tullut elokuvia, jotka vääjäämättä tulevat nousemaan vuoden 2023 listalla vielä korkealle, mutta mitkä näistä kymmenestä pääsivät nyt FilmiFINin listaukseen?

Parhaiten kotimaisten enskareiden listauksessa pärjäsivät Klaus Härön hieno Rakkaani merikapteeni, Aleksi Salmenperän mainio draamakomedia Kupla, Aleksi Delikourasin nimestään huolimatta yllttävän asiallinen Punttikomedia sekä yksi vuoden postiisimmista yllättäjistä, Kari Ketosen ohjaama Häät ennen hautajaisia.

Heikoimmasta päästä olivat kotikutoiset tekeleet,joiden tuontia yleensäkään teattereihin ei voi muuta kuin ihmetellä. Alle arvostelurajan päätyivät Timo Koivusalon Pelle Hermanni, Kaitsu Walfridin susionneton MC Helper beKINGs, Taru Mäkelän kopionkopio Kulkuset kulkuset, Taneli Mustosen laiska horrorhirvitys The Twin - Paha kaksonen sekä Niko Kelkan ja Miro Laihon umpityperä Lunastajat. Ja aivan vuoden viimeisinä päivinä tälle listalle kiilasi myös Reetta Huhtasen Kiljuset!, joka kilpailee vakavasti vuoden huonoimman kotimaisen tittelistä Lunastajien kanssa.

Ulkomaan eläviä nähtiin niin ikään monenmoisia. Genrerajoista välittämättä ja elokuvia sen suuremmin kategorioimatta parhaat hetket teatterissa tarjosivat Leos Caraxin Sparks -sävelin lumonnut musikaali Annette, Guillermo Del Toron hyytävä Nightmare Alley, Matt Reevesin kuvia kumartamaton The Batman, sekä Tom Gormicanin Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka, joka todisti kaikille, että Nicolas Cage ei ole menettänyt teräänsä. Vallan hurmaava oli ympäri maailmaa festarisuosikiksi ja vahvaksi Oscar-ehdokkaaksi kohonnut, The Daniels -kaksikon ihastuttava Everything Everywhere All At Once, Baz Luhrmanin hyperkineettinen ja maailmalle uuden tähden, Austin Butlerin esitellyt Elvis, Alex Garlandin surrealistinen Men, Jordan Peelen monitahoinen ufoilu Nope, David Cronenbergin paluu bodyhorrorin maailmaan, Crimes of the Future, David Leitchin hillitön toimintakomedia Bullet Train, Gina Prince-Bythewoodin ylväs The Woman King sekä Tommy Wirkolan aivan mahdottoman hauska ja groteski Violent Night. Globaalisti vuoden suurin hitti lieni Top Gun: Maverick, joka nostalgiapommina ansaitsee paikkansa tälläkin listalla.

Jos nyt kävisi sellainen tuuri, ettei mitään uutta pandemiaa ole uhkaamassa ja idän idioottikin saataisiin pysäytetyksi, vuosi 2023 tarjoaa huikean kattauksen megaleffoja ja pienempääkin laatudraamaa. Kotimaan uutuuksia edustavat muun muassa Markku Pölösen odotettu Hamsterit, Pamela Tolan Järjettömän paska idea, Jalmari Helanderin Sisu ja Joonas Pajusen sekä Max Seeckin Koputus.

Muualta maailmasta valkokankaille tulevat Damien Chazellen Babylon, Martin McDonaghin Banshees of Inisherin, Steven Spielbergin The Fabelmans, Todd Fieldin Tár, Darren Aronofskyn The Whale, Sam Mendesin Valon valtakunta, Chad Stahelskin John Wick 4, David Fincherin The Killer, Lee Croninin Evil Dead Rise, James Gunnin Guardians of the Galaxy Vol. 3, James Mangoldin Indiana Jones and the Dial of Destiny sekä Christopher McQuarrien Mission Impossible: Dead Reckoning part 1, Anthony Fuquan The Equallizer 3, Christopher Nolanin Oppenheimer sekä Martin Scorsesen Killers of the Flower Moon,

FilmiFINin elokuvatoimitus toivottaa kaikille seuraajilleen hyvää uutta vuotta 2023.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016